Miten sinun ja kaupungin tiet yhdistyivät?
– Itse asiassa tiet yhdistyivät jo 1980-luvun alussa, kun ensimmäisinä elinvuosinani perheeni muutti Kurikkaan. Nuorena olin kesätöissä kaupungilla, opiskeluaikoina tein työharjoitteluja ja sijaisuuksia kaupungilla. Työkokemusta hankin välillä yksityisellä sektorilla sekä hanketyössä, joiden jälkeen vuonna 2011 minut valittiin töihin Kurikan kaupungin varhaiskasvatukseen. Syksyllä 2017 aloitin varhaiskasvatuspäällikön virassa.
Mikä on työsi helmi?
– Työni helmi on ilman muuta lapsi. Itsellenikin täytyy välillä kirkastaa, että teen tätä työtä siksi, että Kurikan varhaiskasvatuspalvelut olisivat mahdollisimman hyvät. Teen tavallaan työtä kurikkalaisille varhaiskasvatusiässä oleville lapsille ja heidän perheilleen, vaikka en heitä päivittäisessä työssä tapakaan. Toinen työni helmi on mielestäni yhteistyö, jota teemme päivittäin kaupungin eri osastojen sekä muiden yhteistyötahojen kanssa.
Miten kehittäisit Kurikkaa?
– Kurikan kehittäminen on mielestäni tällä hetkellä hyvässä vauhdissa, sillä matkailua, yrittäjyyttä ja luonnon tarjoamia mahdollisuuksia on kehitetty ja kehitetään jatkuvasti eteenpäin. Peruspalvelut koen hyvin toimiviksi Kurikassa, mutta totta kai toivoisin kaupunkiimme enemmän erikoisalan liikkeitä. Se toisi mukavasti katukuvaan lisää vilskettä ja vilinää.
Miten markkinoisit Kurikkaa potentiaalisille muuttajille.
– Ensimmäisenä työni puolesta kertoisin potentiaalisille muuttajille monipuolisesta varhaiskasvatuksesta. Olen ylpeä siitä, millaista työtä perhepäivähoidossa, päiväkodeissa ja avoimessa varhaiskasvatuksessa tehdään. Monipuolinen varhaiskasvatus, toimivat palvelut, yhteisöllisyys ja turvallinen ympäristö, leppoisat ihmiset, hyvät harrastusmahdollisuudet ovat mielestäni kiteytettynä ne asiat, joilla Kurikkaa potentiaalisille muuttajille markkinoisin.
Entäpä mitä kertoisit matkailijalle?
– Kaupungin liikuntapaikat ja luontoreitit ovat todella kauniita kohteita jokaisena vuodenaikana. Erityisesti veneillessä Kyrönjoella aukeaa silmien eteen ihan uusi ja erilainen Kurikka. Kesällä kaupungin alueella on monia kulttuuritapahtumia, muun muassa Haku Päällä -festivaalit, Aukusti-festivaali ja Matti Viitala soitot, markkinat, Asu ja Elä -tapahtuma sekä lapsiperheille erilaisia tapahtumia.
Mikä tekee Kurikasta sinulle ainutlaatuisen?
– Ainutlaatuisen Kurikasta tekee sen, että voin elää täällä hyvää elämää. Pystyn elättämään itseni ja kasvattamaan lapseni turvallisessa ympäristössä. Kaikki jokapäiväisessä elämässä tarvittavat asiat ja palvelut ovat lähellä ja saatavilla. Ei ole tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan.