Pohjanmaalla kun ollahan, niin komiaahan sen täytyy olla ja voin vakuuttaa, että Kampuksen suhteen tämä pitääpaikkaansa. Kaupunki ja Seinäjoen koulutuskuntayhtymä ovat tehneet rohkean, päättäväisen ja järkevän sijoituksen, joka asemoi toisen asteen koulutukselle Kurikkaan hienot olosuhteet pitkälle tulevaisuuteen.
Väestökato on suurimpia huolenaiheita koko maakunnassa ja Kurikassa. Tähän huutoon Kampushanke vastaa erinomaisesti. Panostaminen koulutukseen houkuttelee nuoria pysymään pidempään Kurikassa ja maakunnassa sekä luo samalla pohjaa yritysten kasvulle.
Kurikan Kampus, jossa ammatillinen koulutus ja lukiokoulutus kättelevät toisiaan saman katon alla, on valtakunnallisesti uudenlainen ajattelutapa toisen asteen koulutuksen järjestämiselle. Synergiaedut ovat suuret, kunhan kahden talon toimintakulttuureja kehitetään aktiivisella yhteistyöllä.
Kaksoistutkintojen suorittaminen ammatillisten perustutkintojen opiskelijoille helpottuu ja lukiolaisille luodaan mahdollisuuksia opiskella ammatillisia kursseja lukio-opintojen lomassa. On edelleen viisasta, että meillä on erikseen ammatillista koulutusta ja lukiokoulutusta, mutta näiden koulutusten rajapinnoissa on paljon toisiaan täydentäviä mahdollisuuksia.
Seinät eivät tuo automaattisesti vireää elämää Kampuksellemme – ihmiset tuovat. Näiden hienojen olosuhteiden luomiin mahdollisuuksiin haluan Kampushankkeen kehittämisrehtorina löytämään esityksiä ja ideoita.
Rakennamme avoimella yhteistyöllä uudenlaista toimintakulttuuria. Rakennus tulee pitämään sisällään laaja-alaista osaamista, mikä mahdollistaa esimerkiksi tilojen iltakäytön järjestämisen yrittäjyys- ja osuuskuntatoimintamallien pohjalta, joissa nuoret näyttelevät pääosaa.
Summa summarum: Kampus luo hyvät mahdollisuudet nostaa kurikkalaista osaamista esiin laajalla skaalalla. Se antaa myös monimuotoiset ja komiat olosuhteet tulevaisuuden tapahtumille. Otan mielelläni vastaan ideoita ja kommentteja.