Haluan tehdä isoja veistoksia, haastaa siinä itseni.
Sellan veistosali henkii ajattomuutta. Katse osuu kyljellään rötköttävään puujättiläiseen. Sen rinnalla työskentelevä kuvanveistäjä Kaj Lindgård näyttää enemmän suomenruotsalaiselta kalastajalta kuin jurvalaiselta taiteilijalta, mutta ei anneta ensivaikutelman hämätä.
– Olen kotoisin Närpiön Pirttikylästä, tästä ihan läheltä. Olen kaksikielinen, äitini on Teuvalta, hän selvittää alkujuuriaan.
Lindgård lähti vuonna 2006 Jurvan puu- ja käsitaideteollisuusoppilaitokseen opiskelemaan puusepäksi ja valmistui artesaaniksi Mikko Peräahon ja Jouni Rinta-Keturin ohjauksessa. Puun monisyiseen maailmaan uppoutunut mies halusi päästä syvemmälle ja jatkoi opiskeluaan veistossa. Kisällin- ja mestaritutkinnon myötä huonekalujen valmistus vaihtui taiteeksi
– Haluan tehdä isoja veistoksia, haastaa siinä itseni. Veistokseni ovat realistisia ja ajattomia. Minua kiehtoo iholla-teema. Teen alastomia ihmisiä, sillä vaatteet kiinnittäisivät ne johonkin aikaan. Jopa hiukset kertovat ajasta, siksi veistokseni ovat kaljuja.
Kolmimetriset ihmisjätit ovat lehmusta. Vaalea puu on yleisin veistopuu maailmalla kautta aikojen. Ajan myötä se tummuu hieman, näin veistokseen tulee elettyä elämää.
Kulttuurituki tukee kasvua
Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahaston myöntämä 24 000 euron apuraha takaa Lindgårdille mahdollisuuden kehittyä taiteilijana. Vuoden työurakka kattaa neljä suurta veistosta, joista ensimmäinen on vanhempi mies.
– Jokaiseen veistokseen menee aikaa kolme kuukautta. Otan ihmismallista valokuvat, teen veistosta varten mittasuhteiltaan oikean mallikappaleen savesta ja sitten suurennan sen kolminkertaiseksi. Vasta sen jälkeen alkaa lehmuksen työstäminen, perfektionistiksi tunnustautuva mies selvittää.
Työprosessissa raskain osa on savimallin luominen, joka vaatii paljon veivaamista ennen kuin malli tyydyttää taiteilijan silmää.
Toinen haastava juttu kuvanveistäjän mukaan on sopivan alastonmallin löytäminen. Hänelle eivät kelpaa ammattilaisina toimivien alastonmallien epätodellisen täydelliset vartalot, vaan taiteessa puhuttelevat rosoisemmat yksilöt. Lindgård haluaa malleiltaan särmää, karaktäärisyyttä ja elämän jättämiä jälkiä. Ensimmäisen miehen malli löytyi läheltä, jurvalaisen harrastajateatterin näyttämöltä. Lindgård kuuli tutulta, että siellä esiintyy mies, joka uskaltaa heilua alastomana lavalla. Kevään veistokseen on haussa noin nelikymppinen nainen, joka on hiljattain synnyttänyt. Nainen ja lapsi -yhdistelmässä on kiehtovaa alkuvoimaa.
– Arvostan sitä, että voin kulttuurituen turvin tehdä juuri sellaista taidetta, jota haluan. Tilaustöissä on tietyt rajoitteet, nyt saan itse laittaa nuo rajat ja tarvittaessa ylittää ne, hän pohtii.
Ihmisyys tulee hiomalla
Lindgård veistää käsin, sillä koneet söisivät taiteen tekemisestä romantiikkaa. Veitsi ja taltta ovat riittävän herkkiä apuvälineitä ihmismassan muotoiluun. Ei tule vahingossa leikattua liian suuria paloja.
– Kun veistos on valmis, teen loppuhionnan koneella. Se on mielestäni paras työvaihe, kun veistämäni uurteet, poimut ja rypyt pehmentyvät, tulevat elävämmin esiin. Hionta herättää veistoksessa ihmisyyden, sen pinta alkaa kaivata kosketusta, hän kuvailee.
Suuret veistokset symboloivat kuvanveistäjälle yli-ihmisyyttä. Lindgård toivoo, että veistokset saavat aikaan katsojassa vahvan tunnereaktion. Viime kesänä hänen töitään oli esillä Porvoossa Näsin kartanon kesänäyttelyssä. Siellä hän sai palautetta, että monen vieraan teki mieli silittää veistoksia.
Veistosten koskettavuudesta kertoo myös se, että Lindgårdin Kneelin Woman -työ palkittiin viime vuonna Ranskan taiteilijaseuran Carroussel du Lovressa Pariisissa. Galleristi Hanna-Kaarina Syrjäläinen availee jurvalaismiehelle sopivia ovia kansainvälisille markkinoille.
– Olihan se hienoa olla siellä Pariisissa ja saada kutsu muun muassa Meksikoon tekemään taidetta. Jokainen taiteilija tarvitsee tunnustusta, ei taidetta voi vaan itselleen tehdä.
Sopiva paikka taiteelle
Moni on kysellyt Lindgårdilta, mitä lahjakas taiteilija oikein Jurvassa tekee? Eikö Helsingin taidepiireissä olisi parempi ponnahduslauta kansainväliselle uralle? Kuvanveistäjä tuumaa tyynesti, että samanlaista veistämistä se olisi Helsingin Vallilassa kuin Jurvan Sellassa, pääkaupungissa olisi vain enemmän vieraita ihmisiä.
– Minun elämäni täyttää nyt taide. Tulen tänne veistosalille aamulla kahdeksalta ja lähden joskus iltakymmeneltä. Välillä jää ruokatauko pitämättä. Käyn kotona nukkumassa, veistosalini on olohuoneeni.
– Maaseutu ja Jurva on minulle sopivan paikka, se on ollut kotini jo yksitoista vuotta. Galleristini saa pyöriä maailmalla, minä teen töitä täällä, hän lisää tyytyväisenä.
Lindgårdin luovuutta voi nähdä myös kaupallisessa ja pienemmässä mittakaavassa. Hän on tehnyt 1940-luvun hittejä, Kaj Franckin Artekille suunnittelemia Toto-nukkeja ja Rustoopuorissa myynnissä olleita maatuskoja.
– Haluan brändätä oman nukkemalliston tulevaisuudessa, se olisi sivubisnekseni, hän suunnittelee.